TERVETULOA

Anna Jyrki Anttilan OperArtin tehdä juhlastasi ikimuistoinen!

044 980 1167

jyrki.t.anttila@gmail.com

OperArt Jyrki Anttila Oy

on tenori Jyrki Anttilan perustama konsertti- ja ohjelmatoimisto on aloittanut toimintansa vuonna 2005. Siitä saakka eri operetti- ja konserttiproduktiot ovat täyttäneet konserttisaleja ympäri Suomen. Esityksiä ovat tähdittäneet Johanna Rusanen-Kartano, Jaakko Ryhänen, Seppo Hovi, Arja Koriseva ja monet muut maamme eturivin taiteilijat. Jyrki Anttila Operart Oy hoitaa ammattitaitoisesti esiintyjät, tekniikan, tilat ja kaiken muun tarvittavan, jotta tilaisuutesi olisi ikimuistoinen! 

Jyrki Anttila, tenori

Tenori Jyrki Anttila aloitti lauluopintonsa Oulun konservatoriossa ja jatkoi opintojaan Sibelius-Akatemian oopperastudiossa vuosina 1995–1998. Vuosina 1996–2002 hänen opettajanaan toimi basso Jaakko Ryhänen. Suomen Kansallisoopperan solistina Anttila on ollut kiinnitettynä vuodesta 1998 ja hän on tehnyt rooleja myös mm. Virossa, Saksassa, Sveitsissä ja Latviassa. Lisäksi hän on on konsertoinut mm. Yhdysvalloissa, Japanissa, Australiassa ja Ruotsissa. Anttila on vieraillut myös useissa Suomen maakuntaoopperoissa ja suomalaisten orkestereiden solistina. Hänet on valittu useiden suurten taidehankkeiden taiteelliseksi johtajaksi kuten mm. Ilmajoen Musiikkijuhlat, Lohjan Tenoripäivät ja Kirjuri Classic. Anttila toimii Operart Oy toimitusjohtajana ja tuottaa lukuisia esityksiä joka vuosi. Kaikki OperArtin tapahtumat voi käydä katsomassa klikkaamalla tästä

Valtakunnalliset tapahtumat

Kaikki Operartin suuret tapahtumat kiertävät valtakunnallisesti Suomen suurimmat konserttitsalit. Meille on tärkeää, ettei korkeatasoinen taide jää pelkästään pääkaupunkiseutulaisten nautittavaksi, vaan siihen on jokaisella suomalaisella tasavertiaset mahdollisuudet. Ennenkuin ostat liput kaukaiseen esitykseen niin muistathan katsoa, olisiko sama tapahtuma myös oman paikkakuntasi konserttisalissa!

OperArtin oma ryhmämyynti

Kaikkiin OperArtin omiin tapahtumiin (Ohjelmisto) voit varata kätevästi liput suurellekkin ryhmälle suoraan meidän oman ryhmämyyntimme kautta. Räätälöimme lippupaketit aina ryhmän koon mukaan ja kauttamme saat aina parhaan tarjouksen ryhmällenne. Ryhmävarauksemme varataan ennakkoon alustavasti ja lopullinen osallistujamäärä vahvistetaan viimeistään 4vk ennen tapahtuman päivämäärää. Liput toimitetaan pääsääntöisesti sähköpostin liitteenä ja maksetaan laskulla. Palvelua saat sekä puhelimitse että myös sähköpostilla liki vuorokauden jokaisena kellonaikana!

Ryhmäliput – tuottaja@operart.fi / +358 44 980 1167

TAPAHTUMAKALENTERI